Tietoa teollisuuskyla

Kirjoittaja ei ole lisännyt lisätietoja.
Tähän mennessä teollisuuskyla on luonut 35 artikkelia.

27, 6, 2022

Kesälomakaudella 2022 remontteja Yrityskeskuksella

2022-06-27T12:51:13+03:0027.6.2022|

Outokummun seudun teollisuuskylän ytimessä Yrityskeskuksella tehdään remontteja ja kunnostuksia heinä-elokuussa 2022. Näin ollen Turulan ruokala ja ruokalan yhteydessä oleva neuvotteluhuone eivät ole käytettävissä heinä-elokuussa. Iso neuvotteluhuone (myös auditorioksi kutsuttu) on varattavissa jälleen elokuussa (27.6.-31.7. ei varattavissa). Ruokala sekä pieni neuvotteluhuone avautuvat lounas- ja kokouskäyttöön jälleen 1.9.2022 eteenpäin.

18, 1, 2022

Seudullisista yritysneuvontapalveluista

2022-08-17T12:26:30+03:0018.1.2022|


Vuoden 2022 toisen blogikirjoituksen sisällöstä vastaa (yhä edelleen…) Teollisuuskylän toimitusjohtaja Juuso Hieta.


Seudulliset yritysneuvontapalvelut – uhka vai mahdollisuus?

Halusin nostaa framille vuoden toisessa blogikirjoitelmassani (pidän ainakin kuukauden taukoa edellisestä teemasta, että ehdin tilinpäätöstouhujeni ohessa lukea Osmon kirjan loppuun) Itä-Suomen kaupunkien eroja siinä, miten ne järjestävät kaupungin yritysneuvontapalvelut. Onpa kirjoitelmassa myös kokemuksiani OECD:n Mining Regions & Cities -tutkimuksen vertaisarvioitsijan roolista Pohjois-Ruotsin case studysta vuoden 2019 loppupuolelta.

Ennen kirjoitelmaan ryhtymistä tein nopean vertailun benchmarkkaamalla nettisivuja Business Kuopion, Business Jyväskylän ja Business Joensuun osalta – jätin Lappeenrannan tässä yhteydessä tarkemmin tutkimatta, mutta sielläkin elinkeinojen kehittäminen on mielestäni osana kaupunkiorganisaatiota – viitseliäimmät voivat käydä laskemassa sieltäkin henkilötyövuodet. Laskin tältä pohjalta ko. orgaanien asian parissa toimivan henkilöstön lukumääriä (yhteyshenkilöt/henkilöstölistaus – se kaikilta löytyi suht. vaivattomasti). Tässä vertailussa yhtiöiden tilinpäätöstietojen kautta lukemia ei voi vertailla, sillä ainoastaan Business Joensuu hoitaa toimea osakeyhtiömuotisesti – muilla palvelut on integroitu osaksi kaupunkiorganisaatiota.

Lukemat olivat nopealla laskennalla seuraavat: Business Kuopio 12,5 htv (+ Kuopion Uusyrityskeskus 6 htv), Business Jyväskylä 24 htv ja Business Joensuu 51 htv (lisäsin jo uuden toimitusjohtajan, muuten lukema olisi ollut 50 htv nettisivujen perusteella).

Resurssien osalta tiedän, että kaikissa em. orgaaneissa osa henkilöstöresurssien palkkakustannuksista kustannetaan hankerahoituksen ja hanketoiminnan kautta – Business Joensuussa ehkä noin puolet em. htv-lukemasta, Kuopiossakin noin vajaa kourallinen (Invest & Expand -hanke + Uusyrityskeskuksen hanke) ja Jyväskylän nettisivuillakin eri hankkeita näkyi nimekkeiden perässä useammalla henkilöllä. Silti tämän pohjalta lienee perusteltua sanoa, että resurssit ovat hyvin vaihtelevat jo näiden kolmen kesken.

Laajemmin seutumuotoisena toimijana Business Joensuu näyttäisi parhaiten resursoidulta – mutta täytyy muistaa myös kaupunkien tahi seutujen eri väestöpohjat vertailussa ja se kuinka monelle kunnalle keskuskaupungin lisäksi palveluita ko. kaupungissa järjestetään.

Palaan myöhemmin seutumuotoisen toiminnan etuihin – tämä hyvin subjektiivisena mielipiteenäni!

Oma näkemykseni pohjautuu työkokemukseeni neljän eri Itä-Suomen maakunnan alueelta eri rooleissa ja myös eri toimijoilla (kunta, maakunta, koulutuskuntayhtymä, kehittämisyhtiö) sekä Pohjois-Ruotsin benchmarkkaus-reissulla nähtyyn ja kuultuun. Pohjois-Ruotsin OECD:n ”case study” -matkalla vierailtiin haastattelemassa huolellisesti eri keskeisiä toimijoita niin Kiirunassa, Jällivaarassa, Pajalassa kuin Jokimukassa – eli ns. kaivospaikkakunnilla jollainen Outokumpukin on. Jokaisen kunnan (Pajalaa lukuun ottamatta, siellä vain kaivosyhtiötä) elinkeinojen kehittäjien haastattelut olivat keskeisessä asemassa muiden sidosryhmien haastattelujen lisäksi (mm. kaivosyhtiöt, saamelaisten parlamentti ja poronhoitajien edustajat). Päivien kesto oli aamusta-iltaan (klo 9-20 pisimillään) ja hyvinkin asiapitoista. Huviretkestä se ei hyvällä huumorillakaan käynyt. OECD:n case studyt etenivät hyvin samalla tavalla myös aikanaan Outokummussa aikaisemmin, jossa puolestaan vertaisarviotsijana oli edustaja Västerbottenista (oma kenttäkokemukseni ko. matkalta rajutui vain Norbotteniin).

Pohjois-Ruotsissa osalla pienistäkin kunnista oli omia yritysneuvontayhtiöitä: mm. Jällivaarassa oli kaksikin kappaletta 1) AKVI oli saamelaisten yrityskehittämistä ja pienyritysten hallintoa varten ja 2) Jällivaara Näringsliv AB hoiti laajemmin kunnan elinkeinojen kehittämistä. Jokimukassa oli oma erillinen elinkeinoyhtiö, jota oltiin tuolloin purkamassa poliittisella päätöksellä – nykytilannetta en ole tarkastanut tarkemmin.

Näitä edellä mainittuja voisi verrata hieman ns. elinkeinoasiamiesmallin mukaisiksi, mutta yhtiömuotoisena järjestetyiksi – ne olivat pienehköjä kuntia (väestöpohjaltaan Tohmajärvi-Liperi luokkaa), jotka kehittivät elinkeinoja omalla alueellaan osakeyhtiömuotoisesti.

Kiirunassa ei ollut omaa yhtiötä ja kunnan elinkeinoasioita hoiti alle 1htv ns. oman työn ohessa ja yrityskehittämisen painoarvo oli muutenkin todella matalalla hyvinkin varakkaassa kunnassa, jossa vallitsi käytännössä täystyöllisyys ja samassa suuri työvoimapula. Kaivosyhtiö maksoi vuositasolla useamman miljoonaa euroa kunnalle elinkeinojen kehittämiseksi ja haitallisten kaivostoimintaan liittyvien vaikutusten pienentämiseksi – lisäksi kaivosyhtiö hoiti useamman miljardin euron budjetilla historiallista keskustan siirtämistä toiseen paikkaan uusien kaivostoimintojen tieltä. Tapaamisemme pidettiin kullalla sisäseinistään vuoratulla uudella kunnantalolla – arvometallien ja säästelemättömyyden on annettu näkyä uuden kunnantalon sisustuksissa: valtuustosalissa oli useamman neliömetrin kokoinen Särestöniemen ryijy seinällä ja lisäksi suuren mittakaavan nykytaidetta oli muutenkin tuotu tiloihin – yhtä ”hinnakkaan” tuntuista kunnantaloa en ole aiemmin nähnyt livenä. Voisi sanoa, että Kiirunalla ei ollut painetta kehittää yritystoimintaa, mutta mitähän käy, jos kaivos joskus lakkautetaan? Mietinnällä ei ole kiire, sillä uutta malmia on ainakin 50 vuodeksi keskustan siirtämisen myötä. Strategista maankäyttöä ja rakentamista ei ollut käytännössä mahdollista suunnitella taajaman reunoilla eikä kyläalueilla: Kiirunassa ei ollut käyntihetkellä vapaana olevaa asuntokantaa, maankäyttö oli rajoitettua joka suuntaan ja asumisen hinta oli kallista. Kiirunassa oli noin 40 kylää, joiden alueella ei voinut tehdä maankäytöllisiä muutoksia / rakentamista, koska ne olivat saamelaisten perintöaluetta eli lontooksi puhuttiin ns. ”Lapponia Heritage Site” -alueista. Tilanne on tuskin tästä muuttunut.

Jo Pohjois-Ruotsin matkan jälkeen antaessani kommentteja vertaisarvioitsijan roolissa tutkimuksen tekijöille OECD:ssä totesin, että meidän systeemi Joensuun seudulla näyttäisi itseasiassa aika hyvältä Outokummun kaltaisen pienehkön kunnan näkökulmasta.

Pohjois-Ruotsissa elinkeinoyhtiöissä oli 1-3 henkilötyövuotta miettimässä todella isoja kehittämiskokonaisuuksia yhden pienen kunnan alueella. Sama toistui naapurikunnissa ja kehittämishaasteet olivat kuitenkin kaikilla melko lailla samat: iso intressi globaalilta kaivannaisteollisuudelta (todella laajat malmivarannot), joille saamelaisten ikuiset nautintaoikeudet “omaan maahansa” olivat suurena esteenä. Sen lisäksi maankäytön ja asumisen kehittäminen oli ongelmallista – ellei jopa mahdottomaksi rajattua (saamelaisalueilla) monessa paikassa. Siinä ohessa olisi kuitenkin voitava kehittää perinteistä yritysneuvontaa: tarjota yrityksille kasvupalveluita, yritysten kehittämistä neuvonnan kautta, kv-valmiuksien lisäämistä, invest-in houkuttelua, hankegenerointia, älykästä erikoistumista jne. Miten kukaan voi ajatella, että yhden tai parin elinkeinoasiahenkilön asiantuntemus riittää tällaiseen repertuaariin? Joo – asiantuntemusta voidaan aina ostaa ulkoisilta konsulteilta, mutta kuka hallinnoi kuntien alueella jatkuvaa day-to-day kokonaiskuvaa (esim. CRM-näkökulma: tallennetaanko systemaattisesti kaikki yritysten kanssa tehdyt toimet, onko jollain kokonaisuus hanskassa, miten historiatietoa tehdyistä toimista säilytetään kunkin asiakasyrityksen elinkaaren ajalta jne.)?

Palaan nyt meidän seudullisen mallin etuihin – Joensuun seudulla on seudullisessa organisaatiossa noin 50 asiantuntijaa, joilla on käytössään esim. Business Joensuun oma asiakashallintajärjestelmä (kutsutaan vaikkapa CRM-järjestelmäksi) koko seudun täyden palvelun kunnista ja niiden yrityksistä. Järjestelmästä organisaation yritysasiantuntijat näkevät yritysten kanssa tehdyt kehittämistoimet, ajankohtaiset asiat koko elinkaaren ajalta jne. Selvennettäköön, että nämä ovat tiukasti liikesalaisuuden piirissä eli vain yrityksen ja toisaalta heidän neuvojiensa tiedossa (NDA:t), mutta kuitenkin ao. 50 asiantuntijan kokemus, taito ja verkostot ovat jokaisella yritysasiakkaalla käytettävissä sen hetkisen tarpeen mukaisesti Joensuun seudun täyden palvelun kunnissa (osa kunnista ei osta koko neuvontapalettia, vaan he hoitavat omilla neuvontayhtiöillään perusneuvontaa).

Tähän malliin ei mielestäni mitenkään päästä vanhalla elinkeinoasiamiesmallilla – tästä olen niin vakuuttunut, että lupaan hiihtää Outokummusta Kuusamoon saakka, jos joku pystyy tarjoamaan yrityksille kolmella yritysasiantuntijalla aivan saman palvelurepertuaarin kuin esim. Business Joensuun kaltainen toimija 50 henkilöllään ja omaan strategiaansa sidotuilla yritysten kehittämishankkeilla (esim. GROW-hanke, jonka ohjausryhmässä minulla on ollut etuoikeus seurata hankkeen toimia, on ollut loistavasti käytettävissä myös outokumpulaisille yrityksille).

Painotan hankkeissakin sitä, että niiden on palveltava yritysten kehittämistä tietyssä tunnistetussa kehitysvaiheessa / elinkaaren ajalta eli olla sidottuja yrityskehittämisen kokonaiskuvaan ja strategiaan.

Toinen minkä haluan nostaa erikseen esille, ovat omistajanvaihdospalvelut.

Se on mielestäni Piiroisen Joken ja kumppaneiden myötä paremmin mallillaan kuin missään olen nähnyt – kokemukseni tosin rajautuu Itä-Suomen neljään maakuntaan ja em. Pohjois-Ruotsiin. Ja miksi näin? Koska se on integroitu Business Joensuun kokonaispalveluun, osaksi heidän ajantasaista CRM:ää ja kaikkia yrityksen kanssa tehtyjä muita toimia ja kontaktointeja – näin omistajanvaihdokseen ryhdyttäessä on hyvä kokonaiskuva asiakasyrityksen toiminnasta aiemmasta historiasta – joskus aika pitkältäkin ajalta (jo Josekin aikana sama CRM-palveli seudun kokonaisuutta).

Myöskin se, miten Business Joensuun sivuilta saat yrityspörssin kautta tiedot ja homman etenemään ko. teemaan vihkiytyneiden yritysasiantuntijoiden kanssa jouhevasti eteenpäin on Suomen tasolla huippuluokkaa. Jos tänne asti lukeneet yritysneuvontaorganisaatioiden edustajat että ole vielä benchmarkanneet tätä toimintoa, niin ottakaapa Jokeen yhteyksiä ja käykää todentamassa. Se että omistajanvaihdokset ovat osa koko yrityspalveluneuvonnan palettia (kaikki samalta toimijalta) on mielestäni ns. jäänsärkijä. Se että asiaa tehdään nyt monilla eri hankkeilla eri puolilla Suomea – ei ole suinkaan pitempiaikainen ratkaisu. Sen täytyy olla osana Business (täytä tähän kunnan/kaupungin nimi) toimijoiden arkista toimintaa ja palvelutarjontaa!

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka

2022-08-17T12:26:30+03:004.1.2022|


Vuoden 2022 ensimmäisen blogikirjoituksen sisällöstä vastaa Teollisuuskylän toimitusjohtaja Juuso Hieta.


Pohdintaa vuoden aluksi

Yksi joulunpyhien jälkeisistä mielenkiintoisista sattuman oikuista tapahtui tapaninpäivän jälkeisenä maanantaina, kun sohvalla ”joulukirjaa” lukiessani taustalta huomiotani alkoi varastaa Ylellä pyörinyt Jari Tervon kertojanäänellä edennyt dokumenttisarja Urho Kaleva Kekkosesta. Sen perään tuli bonuksena vielä dokumenttisarja kylmän sodan aikaisesta Suomesta ja suomettumisen perioodista, jota samainen Jari Tervo kuljetti oivallisesti eteenpäin kertojanäänenä. Kuin sattuman oikusta olin juuri samaan aikaan lukemassa Alpo Juntusen kirjoittamaa teosta Paasikivestä, joka avaa hyvin JK. Paasikiven geopoliittista ja muutakin ajattelua sekä perintöä Suomen ”reaalipolitiikalle”.

Tästä päästään itse jutun juureen eli Suomen varsin lyhyeen historiaan markkinataloutena, jos Suomea voi vielä nykyolosuhteissakaan toimivaksi markkinataloudeksi kutsua. Hyvinvointivaltiosta meillä on jo hieman pidemmät perinteet – ainakin puheissa ja tutkimuksissa. Nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä hyvinvointivaltiolla on varsin laaja yleinen hyväksyntä, mutta sen ”olemassaolo” ja ”kantokyky” ovat monen mielestä nykytilanteessa uhattuina. Julkista ilmatilaa hallitsevat puheet liian isosta velkasuhteesta (= kansantalouden velkaantuminen suhteessa bruttokansatuotteeseen), liian vähästä työikäisestä työvoimasta, liian suuresta työttömyydestä jne.

Kaikki edellä mainitut ovat erittäin hankalia ongelmia ratkaistavaksi lyhyellä aikajänteellä. Ne tarvitsevat pidempiaikaista ja hyvin johdonmukaista politiikkaa – uuden ajan reaalipolitiikkaa, joka ulottuu pidemmälle kuin yksittäisten eduskunta ja kunnanhallitusten toimikausi kestää.

Voisinkohan kutsua tätä ”post hyvinvointivaltion” aikaiseksi politiikaksi – kyllä voin, koska vastaan tästä tekstintuotannosta.

Eri hyvinvointi-indikaattorien tulevaa kehitystä kannattaa tarkasti seurata koronapandemian aikaisessa ja etenkin sen jälkeisessä Suomessa. Nyt on keskitytty itse taudin ennaltaehkäisyyn, mutta miten tehdään sen sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten vaikutusten jälkihoitoa?

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että hyvinvointi ei ole lähivuosina mediaanilla tarkastellen ainakaan lisääntymässä, vaan on alkamassa uusi lievän ja hyvin tasaisen eriarvoistumisen aikakausi myös Suomessa – kunhan maailmantalous taas rykäisee itsensä kunnolla kasvuun: henkisen pääoman merkitys yhä enenevissä määrin kasvaa (hyvä koulutus ja oikealla tavalla hyvät kognitiiviset kyvyt kts. esim. Michael Young 1967; Meritokratian nousu), suurimmat palkat nousevat vauhdilla ylöspäin (avainhenkilöiden ja osaajien merkitys kasvaa) vs. työntekijöiden palkat, laatu on syrjäyttämässä tai on jo syrjäyttänyt määrän, suurpääoman vipuvarsi on yhä kasvava (kts. esim. T. Piketty 2014; Capital in the 21th Century), osaamista osataan Suomessakin hinnoitella yhä häpeämättömämmin (esim. peliala, pörssiyhtiöiden avainhenkilöt), osaamisvinoumat työmarkkinoilla kasvavat ja niin edelleen – listaa voisi jatkaa helposti. Näyttäisi siis siltä, että Suomestakin on tulossa yhä vahvemmin meritokratia.

Millaista politiikka näissä olosuhteissa tulisi noudattaa? Miten määritellään hyvinvointivaltio vuonna 2030?

Siitä päästään em. dokumenttisarjojen myötä (what if) pohtimaani mielikuvaan toisenlaisesta Suomesta. Ensimmäiseksi – suosittelen jokaiselle em. sarjojen katsomista. Itse suorastaan ahmimiskatselin (kvg: binge-watching) ne parissa päivässä välipäivien muutamana vuosilomapäivänä ja viikonlopun rauhallisina iltahetkinä. Oivallisesti tehtyjä kokonaisuuksia, jotka herättivät useita jatkokysymyksiä ja suorastaan kutkuttavan halun keskustella edellisten sukupolvien kanssa dokumenteissa esitetyistä historiallisista tapahtumista. Toisekseen – Suomessa on tapahtunut em. dokumenttien ajanjaksolla aivan valtava muutos niin politiikassa, ihmisten asenteissa ja aatteissa kuin talousjärjestelmässä. On suorastaan ihme, että Suomi on tässä tilanteessa missä se nyt on, kun katselee mitä olisi voinut tapahtua. Ajopuuteoriaa mukaillen aika monia solmukohtia vuosien varrella oli olemassa, missä Suomen tulevaisuus olisi voinut olla eri valinnoilla hyvin erilainen kuin tänä päivänä.

Hieman erilaisilla valinnoilla ei välttämättä olisi nykyistä hyvinvointivaltiota, ei sekamarkkinataloudesta lähemmäksi läntistä markkinataloutta kehittynyttä talousjärjestelmää, ei Euro-Suomea eikä montaa muutakaan yhteiskunnallista ja inhimillistä edistysaskeletta. Mutta pitäisikö tähän olla tyytyväinen?

Riippuu ihan katsantokannasta, mutta alati kehittyväksi pyrkivä ja yritteliäs ihmisyksilö ei yleensä jo tapahtuneeseen kehitykseen haluaisi jäädä paikalleen.

Mutta mikä on Suomen kehityssuunta seuraavien vuosikymmenten aikana? Millaista on edistyksellinen 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka?

Aloitan itse pohdiskelun lukemalla seuraavaksi Osmo Soininvaaran teoksen 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (Kustannusosakeyhtiö Teos 2021). Katsotaan tarjoaisiko se uusia ja tuoreita ajatuksia – tai vielä parempaa: tuoreita ratkaisuja ja parannusehdotuksia.

Haastan samalla kaikki tänne saakka blogiani lukeneet keskusteluun ja ajatteluun sitä, mitä toimiva hyvinvointipolitiikka 2020-luvulla tarkoittaa. Ihmisten hyvinvointi on mielestäni lopullinen päämäärä, jota voidaan toteuttaa mm. taloudellisella, sosiaalisella ja henkisellä pääomalla. Maailma ei suinkaan ole valmis!

10, 12, 2021

Outokumpu valittiin maakunnan yrittäjyyskunnaksi 2021

2021-12-10T12:56:30+02:0010.12.2021|

Outokumpu on valittu Pohjois-Karjalan vuoden 2021 yrittäjyyskunnaksi.

Palkinnolla Pohjois-Karjalan Yrittäjät haluaa huomioida vuoden 2021 aikana elinkeino- ja yrittäjyyspolitiikassaan hyvin ansioituneen kunnan. Palkinnon perusteissa kiinnitetään huomiota kunnan elinkeinotoimen resursseihin, tehtyihin konkreettisiin yrittäjyys- ja elinkeinotyön toimenpiteisiin ja tapahtumiin sekä kunnan yhteistyöhön yrittäjäjärjestön ja muiden toimijoiden kanssa.

Lue lisää oheisesta Pohjois-Karjalan yrittäjien tiedotteesta.

12, 3, 2021

Osaamista kuntayhtiöiden hallituksiin

2022-08-17T12:26:30+03:0012.3.2021|


Vuoden 2021 ensimmäisen blogikirjoituksen sisällöstä vastaa Teollisuuskylän toimitusjohtaja Juuso Hieta.


Hallitus on “kyvykkäistä ihmisistä koostuva kyvytön ryhmä”

Pitkän hiljaiselon jälkeen sain mieleni syövereistä syötteen siitä, että yksi ajankohtainen blogikirjoitelman aihe on itselläni vielä arkistohyllyssä käsittelemättömänä. Tämä on näin kuntavaalien siirryttyä niinkin poleeminen aihe kuin ”kuntayhtiöiden hallitusten kokoonpano” ja se koko prosessi siitä, miten em. hallitusnimitykset vahvistetaan kuntapoliittisessa myllyssä vaalihuuman konkretisoiduttua puolueiden paikallisjärjestöjen edustajien konkreettisiksi äänimääriksi. Harras toiveeni on, että yllä otsikoinnissa mainittu jossain kuulemani puuskahdus ei pitäisi paikkaansa kovinkaan monessa kuntayhtiössä lähitulevaisuudessa.

Kunnallisessa demokratiassa on suhteellisen vaalitavan myötä melko selkeätä se, mitä paikkoja kukin puolue saa lukumääräisesti ja toisaalta myös se, miten vaikuttavia paikkoja kunkin puolueen on mahdollista itselleen neuvotella kunnan eri lautakunnista. Toki näissäkin paikoissa eri pienpuolueilla on mahdollisuus muodostaa yhteisiä liittoumia ja saada muodostamalleen liittoumalle vahvempi neuvotteluasema valittaessa jäseniä ja puheenjohtajuuksia lautakuntiin. Neuvottelutaktiikalla on siis jonkun verran roolia, mutta esimerkiksi kunnissa, joissa yhdellä puolueella on yli puolet ”määräysvallasta” – tälläkin taktiikalla pääsee vain tiettyyn pisteeseen saakka. Kuntayhtiöpuolella asia ei ole kuitenkaan aivan yhtä selkeä…

Veronmaksajien rahojen vastuullisen käytön kannalta pidän yhtä tärkeänä prosessia kuntaomisteisten yhtiöiden hallitusjäsenten valinnasta ja etenkin em. prosessin lopputulemaa. Liian monesti käy nimittäin niin, että nelos-, vitos- ja kuutosketjulle jne. etsitään ”hyviä paikkoja” kuntayhtiöiden hallituksista miettimättä sen tarkemmin heidän osaamistansa, lakisääteistä hallitusjäsenen vastuuta ja omistaja-arvon ylläpitämistä kyseisissä yhtiöissä. Tämä ajaa monet kuntayhtiöt asetelmaan, joka on tuttu eteläeurooppalaisia mafiapiirejä kuvailevista tarinoista: toimitusjohtajasta tulee monesti kuntayhtiöissä ”capo di tutti” – ja se ei ole yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen kannalta välttämättä kovinkaan hyvä asia. Jonkun olisi hyvä haastaa ja sparrata osaavasti, kehittävästi ja yhteistä etua kehittävästi myös yhtiön ”capoa”.

Uusi kuntalaki vahvistettiin maaliskuussa 2015 ja sen myötä kuntalainsäädäntö tunnustaa ja käsitteellistää entistä paremmin kunnan konsernina. Kuntakonserni koostuu niin julkis- kuin yksityisoikeudellisesti säädeltyjen ja organisoitujen toimintamuotojen verkostosta. Kaikkiaan Suomessa arvioidaan olevan yli 2000 kunnallisesti omistettua osakeyhtiötä, jotka pyörittävät yli 10 miljardin euron liikevaihtoa. Tämän päälle tulevat kuntayhtymät (esim. sairaanhoitopiirit, koulutuskuntayhtymät), säätiöt ja yhdistykset. Voisi siis sanoa, että iso osa veronmaksajien ”omistaja-arvosta” on peruskuntien ulkopuolella. Miksi siis tätä omistaja-arvoa ei yritettäisi kehittää ja vaalia mahdollisimman asiantuntevasti?

Aktiivinen omistajaohjaus kuntakonsernissa perustuu mielestäni ajantasaiseen ja jatkuvasti päivitettävään omistajapolitiikkaan ja strategiaan, joka on oleellinen osa kunnan/kaupungin konsernistrategiaa. Etenkin, jos kuntien yhtiöt ovat ulottaneet lonkeroitaan kilpailluille markkinoille, on taitavan omistajaohjauksen haaste melkoinen. Siksi niin kuntakonsernin johdossa, kuin kuntakonsernin eri yhteisöjen hallinnossa, tarvitaan sellaista osaamista ja sellaisia tekijöitä, joilla on hyvät edellytykset, riittävästi aikaa, omaa tahtoa ja vahvaa halua olla kyvykkäästi seuraamassa ja analyyttisesti arvioimassa eri toimialojen tulevaisuutta sekä kuntakonsernin omaa roolia tässä kehityksessä.

Aktiivinen omistajuus on yksityisellä sektorilla melkeinpä itsestäänselvyys. Kyllähän jokainen on kiinnostunut siitä, miten oma varallisuus kehittyy ja usein omistajan tahto on tällöin suhteellisen selkeätä, oli sitten kyse mikro-, perhe- tai hieman isommasta pk-yrityksestä.

Käytännöllisin ja kaikille tutuin esimerkki ei niin kiinnostavasta yhtiöhallinnosta ovat ehkä asunto-osakeyhtiöt. Sitä vertaisin hieman kuntayhtiöihin. Asunto-osakeyhtiöissä läheskään kaikki osakkaat eivät ole kovinkaan kiinnostuneita osakeyhtiönsä yhteisestä hallinnosta (vrt. yövartijavaltio) ja sen omistaja-arvosta, vaikka sietäisi olla. Mitä isompi kerrostaloyhtiö, sitä vähemmän osakkaita yleensä kiinnosta osallistua yhteiseen hallintoon. Hieman kömpelöstä analogiastani palaan takaisin kuntayhtiöihin: yhtiön hallituksen valinta on omistajan tärkeimpiä päätöksiä.

Kuntayhtiöiden kokoonpanossa on kuntalain mukaan otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Nyt kun yhtiöiden hallituspaikat on totuttu historiallisesti jakamaan poliittisten voimasuhteiden mukaan ja ehdokkaiden nimet on saatu kunnallisjärjestöiltä, ei asiantuntemukselle ole etenkään pienemmissä kunnissa voitu asettaa kovinkaan suurta painoarvoa. Tämä on mielestäni suuri virhe. Jos kuntayhtiöissä halutaan välttää ”capo di tutti” asetelma, tämä perinteinen toimintatapa on omiaan korostamaan sellaisen syntymistä vähitellen.

On nimittäin niin, että huonon hallituksen toiminnan voi vielä pelastaa osaava toimitusjohtaja (tällöin syntyy jo ns. ”capo di tutti” asetelma), mutta huonoa hallitusta ja osaamatonta toimitusjohtajaa ei pelasta enää kukaan muu kuin omistajan ripeät toimet. Kysymys kuuluu, että miten omistaja ennättää toimia ajoissa jälkimmäisessä tapauksessa ja miten omistajan tahto välittyy yhtiön toimintaan tällaisessa tilanteessa?

23, 3, 2020

Koronaneuvontaa ja avustuksia yrityksille

2020-04-09T14:04:20+03:0023.3.2020|

Tuore päivitys  (9.4.2020) yksinyrittäjien korona-avustuksen hakemisesta:

Hakemuksia kertakorvauksena yksinyrittäjille maksettavasta 2000 € avustuksesta Heinäveden, Ilomantsin, Joensuun, Kiteen, Liperin, Nurmeksen, Outokummun, Polvijärven, Rääkkylän ja Tohmajärven kuntien alueelta aletaan ottamaan vastaan tiistaina 14.4.2020 kello 12:00 alkaen. Lue lisää ja hae – pääset tarkempiin tietoihin oheisesta linkistä klikkaamalla.

Suomen Yrittäjien sivuilta löydät tärkeät kysymykset ja vastaukset tukien hakemista varten.

—————————-

Etusivulle on lisätty bannerilogo yrityksille alueilla koronaneuvontaa antavista tahoista. Klikkaa banneria tai tätä linkkiä ja katso tarkemmat tiedot. Outokummun osalta neuvontapalvelua tarjoaa Business Joensuun info ja paikallinen yritysasiantuntija Juha Saastamoinen. Molemmista numeroista tavoitat jonkun, joka pystyy auttamaan pohdinnoissa eteenpäin.

TEM julkaisi 26.3. valtion tukirahoituksen uusia linjauksia pienille 1-5 henkilöä työllistäville yrityksille. Tukea kanavoitiin aiemman 300 miljoonan lisäksi 700 miljoonaa euroa, jotta mahdollisimman moni pienyrittäjä pystyy jatkamaan toimintaansa kannattavasti kriisin aikana. Katso lisää klikkaamalla tästä linkistä.

10, 12, 2019

Maakunnan päättäjät teollisuuskylähanketta edistämässä

2022-08-17T12:26:31+03:0010.12.2019|


Keväällä 2019 julkaistiin Kimmo Timosen toimittama “Murroksesta mahdollisuuksia – Tarinoita teollisuuskylästä, Outokummun Seudun Teollisuuskylä Oy 1979-2019” -teos. Teoksen toimittajan suostumuksella julkaisemme Teollisuuskylän blogisarjassa kolmen jutun kokoelman, joissa hahmottuvat henkilökuvat Outokummun Seudun Teollisuuskylä Oy:n syntymiseen vaikuttaneista miehistä teollisuuskylän taustalla.

Nettisivuiltamme otsakkeen: “Tietopankki -> Materiaalit” -kohdalta löydät tarkempia saatavuustietoja teoksesta.

Sarjan kolmas osa käsittelee maakunnan miesten Matti Puhakan ja Esa Timosen toimia Teollisuuskylän syntyvaiheessa.


 

Matti Puhakka oli monessa mukana teollisuuskyläasiassa

Enso Gutzeitin Uimaharjun tehtailla työuransa aloittanut ministeri Matti Puhakka oli monessakin yhteydessä mukana Outokummun teollisuuskylän alkuvaiheissa. Maakuntatasolla tuntumaa asiaan tuli Pohjois-Karjalan läänin teollisuustoimikunnan kautta.

1970-luvun alkupuoliskolla Puhakka toimi Uimaharjun tehtaiden pääluottamusmiehenä. Läänin muukin teollisuus ja teollistamiseen liittyvät hankkeet tulivat tutuiksi toimikunnan myötä. Toiminta-aluehan laajeni sitten valtakunnalliseksi Puhakan tultua valituksi kansanedustajaksi vuonna 1975.

Noina aikoina oli vireillä uusien teollisuuskylien perustaminen eri puolille valtakuntaa. Pohjois-Karjalaankin oli luvassa toinen teollisuuskylä; Lieksassahan sellainen jo toimi.

– Teollisuustoimikunnassa pohdittiin tuon toisen teollisuuskylän sijaintipaikkaa. Lieksan kylä toimi läänin pohjoisosassa ja etelässä, Kiteellä oli vilkasta teollista toimintaa. Katseet kohdistuivat läänin keskiosiin, jossa oli useitakin mahdollisia teollisuuskyläpaikkakuntia, Outokumpu yhtenä niistä, Matti Puhakka muistelee.

Kompromissilla päästiin eteenpäin

Pohjois-Karjalan läänin teollisuustoimikunta päätyi esittämään Outokummun ja Polvijärven yhteistä teollisuuskylää. Nämä kunnat olivat Puhakan mukaan vahvimmin esillä toimikunnassa ja muuallakin käydyissä keskusteluissa.

Toimikunnan päätös syntyi pitkien keskustelujen ja laajojen selvittelyjen jälkeen. Outokummustakin annettiin toimikunnalle paljon asiaan liittyvää taustatietoa.

– Yksi tärkeimmistä päätökseen vaikuttaneista tekijöistä oli Outokummun silloinen tilanne. Malmivarat kaivoksessa olivat ehtymässä, ja tulevina vuosina oli odotettavissa tämän vuoksi työllisyystilanteen huomattavaa heikkenemistä. Outokummun ja sitä ympäröivän alueen katsottiin tarvitsevan tukea ja korvaavia työpaikkoja selviytyäkseen, Puhakka kertoo.

Läänin teollisuustoimikunnan syyskuussa 1978 tekemällä päätöksellä oli painoarvoa. Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama teollisuuskylätoimikunta päätyi samansisältöiseen esitykseen vuoden 1979 alkukuukausina. Valtioneuvoston päätöksellä 9.3.1979 Outokummun seutukunta saikin sitten kahden kunnan yhteisen teollisuuskylän.

Hallintoneuvostossa ja autokuskina

Matti Puhakan rooli asiassa oli laajempikin. Hän nimittäin tuli nimetyksi Outokumpu Oy:n hallintoneuvostoon vuonna 1978 ja oli marraskuun 10. päivänä mukana siinä kokouksessa, jossa päätettiin yhtiön laitevalmistusyksikön perustamisesta Outokumpuun.

– Tuo päätös oli tärkeä niin teollisuuskylähanketta kuin Outokummun aluettakin ajatellen. Saihan teollisuuskylä Turulan konepajan kautta vahvan alun toiminnalleen.

Outokummussa kaivostoimintaa vuosikymmeniä harjoittaneella yhtiöllä oli Puhakan mukaan velvollisuuksia olla mukana hoitamassa kaupungin asioita myös oman toiminnan ollessa loppuvaiheessa. Tämä oli yksi muoto kantaa vastuuta paikkakunnasta.

Matti Puhakan muistissa on vielä kolmaskin asia, jonka kautta hän oli mukana teollisuuskylän alkuvaiheissa. Se liittyy tuolloisen kauppa- ja teollisuusministeri Eero Rantalan vierailuun Outokummussa.

– Ministeri Rantala oli paljonkin tekemisissä outokumpulaisten kanssa, ja hän kävi paikkakunnalla tutustumassa suunniteltuun teollisuuskylän sijaintipaikkaan. Minä olin tuolla vierailulla ministerin autokuskina. Samalla maakuntavierailulla kävimme ministeri Rantalan kanssa tutustumassa Polvijärvellä sijaitsevaan Huhmarisvaaraan. Samaan aikaan Outokummun seudun teollisuuskylähankkeen kanssa käynnistyi Huhmarin lomakylähanke, Puhakka toteaa.

Esa Timosen rooli merkittävä

Maaherra Esa Timosen toiminta toisen teollisuuskylän saamisessa Pohjois-Karjalaan ja sijoittamisessa Outokummun seutukunnalle oli merkittävä. Hän oli tuohon aikaan paitsi läänin teollisuustoimikunnan puheenjohtaja, myös Kehitysaluerahaston hallintoneuvoston puheenjohtaja, monien muiden valtakunnallisten luottamustehtävien ohella.

Pohjois-Karjalan lääninhallituksessa suunnittelupäällikkönä neljännesvuosisadan työskennellyt Yrjö Matilainen vahvistaa asian. Hän muistaa Esa Timosen kertoneen hänellekin ideastaan yhdistää Outokummun ja Polvijärven teollisuuskylähankkeet.

– Outokummussa demarit olivat johtavassa asemassa ja Polvijärvellä puolestaan keskustapuolueen edustajat. Ajatuksena tällaisessa kompromississa oli, että sitä ei vastustettaisi miltään taholta.

Matilainen kertoo maaherra Timosen olleen kaikissa toimissaan nopea ja tehokas. Niin tässäkin. Kun ratkaisumalli oli kehitetty, vietiin se sitten määrätietoisesti päätökseen.

Esa Timosen mielestä Outokummun kehittäminen oli läänin yhteinen asia.

-Outokumpu tulee asettaa etusijalle kunnes 1000 työpaikan tarve on saatu tyydytetyksi. Tämä tavoite vaatii rajua toimintaa. Outokummun kehittämisen ongelma on niin suuri, että pelkästään teollistamisella siitä ei selvitä. Kaupungissa pitäisi olla myös opistotasoista koulutusta, kaupungilla tulisi olla myös koulutuskaupungin luonne, Timonen totesi lehtihaastattelussa.

Monet tahot aktiivisina

Pohjois-Karjalan lääninhallituksen, maaherra Timosen ja läänin teollisuustoimikunnan lisäksi asialla olivat Pohjois-Karjalassa monet muutkin tahot. Lausuntonsa teollisuuskyläasiasta antoivat pyynnöstä ja omasta aloitteestaan useat yhteisöt, muun muassa Maakuntaliitto ja Seutukaavaliitto.

Pohjois-Karjalan Seutukaavaliitto totesi helmikuussa 1979 pidetyssä kokouksessaan, että Turulan alue sopii hyvin teollisuuskylän paikaksi. Hieman yli kilometrin matka keskustaajamaan on sopiva työmatkaliikennettä ajatellen, eikä raskasta liikennettä tarvitse ohjata asutukseen käytettävien alueiden kautta.

Omilla tahoillaan toimivat asian kimpussa myös läänin kansanedustajat. Toukokuussa 1979 kansanedustajat tekivät joukkovierailun Outokumpuun. Mukana olivat Mauri Vänskä, Eino Poutiainen, Markku Kauppinen, Matti Puhakka, Jouko Tuovinen ja Pauli Puhakka. Joukkoa vahvisti lisäksi maakuntaneuvos Osmo Kuivalainen Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta.

Harvinaislaatuisen tapahtuman yhteydessä todettiin Outokummun ongelman olevan yhden kansanedustajavierailun väärti. Kansanedustajat saivat tilaisuudessa tarkkaa tietoa Outokummun seutukunnan tilanteesta.

Kansanedustaja Jouko Tuovinen, maakuntaneuvos Osmo Kuivalainen, kansanedustaja Matti Puhakka ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Johannes Vilokkinen keskustelemassa Outokummun tilanteesta. (kuva: Outokummun Seutu)

22, 11, 2019

Outokummulla oli erityisasema – sitä tuettiin

2022-08-17T12:26:31+03:0022.11.2019|


Keväällä 2019 julkaistiin Kimmo Timosen toimittama “Murroksesta mahdollisuuksia – Tarinoita teollisuuskylästä, Outokummun Seudun Teollisuuskylä Oy 1979-2019” -teos. Teoksen toimittajan suostumuksella julkaisemme Teollisuuskylän blogisarjassa kolmen jutun kokoelman, joissa hahmottuvat henkilökuvat Outokummun Seudun Teollisuuskylä Oy:n syntymiseen vaikuttaneista miehistä teollisuuskylän taustalla.

Nettisivuiltamme otsakkeen: “Tietopankki -> Materiaalit” -kohdalta löydät tarkempia saatavuustietoja teoksesta.

Sarjan toinen osa käsittelee paikkakunnan oman kasvatin vuorineuvos Pertti Voutilaisen muistelmia Teollisuuskylän syntyajoista.


 

Vuorineuvos Pertti Voutilainen: “Outokummulla oli erityisasema – sitä tuettiin”

Vuorineuvos Pertti Voutilainen oli Outokumpu Oy:ssä päätöksenteon ytimessä 1970-luvun loppupuoliskolla. Tuolloin hän toimi kaivos- ja kehitystoimen johtajana. Vuonna 1978 hänet nimettiin myös johtokunnan jäseneksi. Kaivosyhtiön johdossa havaittiin pitkän tähtäimen numeeristen suunnitelmien teon yhteydessä, että Outokummun malmivarat riittävät noin 15 vuodeksi. Tätä tietoa välitettiin sitten Outokumpuun kaupungin väelle kaivoksen johdon välityksellä.

Voutilainen muistaa hyvin, ettei kaupungin johto ensi alkuun oikein uskonut tätä tiedotusta. Malmivarannon uskottiin riittävän ainakin 25 vuodeksi.

– Kauko Kaasila lähetti sitten minut kaupungin johdon puheille sellaisilla lähetyssanoilla, että kai he sinua uskovat, kun olet paikkakunnan kasvatti. Ja uskoivathan he lopulta, että kaivoksella on elinaikaa enää 15 vuotta.

Esimerkkiä haettiin Lieksasta

Muutamalla muullakin Outokumpu Oy:n kaivoksella oli noina aikoina sama tilanne, malmivarat olivat ehtymässä. Kaivosyhtiöllä ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia auttaa kaikkia kaivospaikkakuntia, ei riittänyt rahaa eikä ideoita. Johtokunnan keskuudessa oli yksimielisyys siitä, että Outokumpu oli erityisasemassa. Olihan kyseessä paikkakunta, josta yhtiön toiminta oli lähtenyt liikkeelle. Teollisuuskyläidea tuli esille hyvin varhaisessa vaiheessa. Pertti Voutilainenkin kävi yhdessä kaupungin johdon ja maaherra Esa Timosen kanssa tutustumassa Lieksan teollisuuskylään.

– Lieksassa todettiin, että teollisuuskylän konsepti toimii parhaiten, jos mukana on ainakin yksi iso toimija. Silloin pienemmätkin firmat saavat rohkeutta tulla mukaan. Lieksalaisilla tuo iso firma oli Nokia, rengastehdas. Sitä esimerkkiä noudattaen Outokumpu-yhtiön johdossa päätettiin ryhtyä ”pesämunaksi” Outokummun teollisuuskylään. Syntyi päätös laitevalmistusyksikon perustamisesta.

Matti Tanskanen vetämään konepajaa

Pertti Voutilainen kertoo alkuajatuksena olleen, että uuteen konepajaan siirretään työväkeä etupäässä Keretin korjaamosta. Tuohon joukkoon kuului myös Tanskasen Matti, josta tehtiin konepajan päällikkö.

– Kuka hänen nimensä ensimmäisenä lausui, sitä en lähde arvailemaan. Onnistuneille hankkeillehan löytyy yleensä monia isiä. Ilman minun siunaustanihan asia ei kuitenkaan voinut tapahtua. Soitin Matille ja tarjosin hänelle johtajan tehtävää. Matti otti tarjouksen vastaan ja sai isot valtuudet. Konepajan koko oli Helsingistä annettu, mutta muun muassa tuotantokoneiden samoin kuin henkilöstön valinta oli paikallisesti päätettävissä.

Konepajan perustamisen aikaan Espoon Olarissa toimivaa teknistä vientiä johti Raimo Monni ja teknistä suunnittelua Eero Löytymäki. Heidän molempien esimiehenä johtokunnan tasolla toimi Rauno Seeste. Turulan konepaja kuului tekniseen suunnitteluun. Myöhemmin Turulan projektin asioita pantiin hoitamaan Seppo Rantakari.

Turulasta tasokkaita tuotteita

Turulan konepajan toiminta käynnistyi ilman suurempia ongelmia. Tuotteet olivat korkealaatuisia. Turulassa tunnettiin valmistettavat tuotteet paremmin kuin kilpailevissa tuotantolaitoksissa. Ongelmia oli enemmänkin myynnin puolella, sillä kysyntä vaihteli. Voutilainen muistaa vain yhden tapauksen, jossa pajan itsenäisyysperiaatteeseen jouduttiin puuttumaan. Tämä johtui tilausten puutteesta Turulan konepajalla.

– Tuolloin Tornio painostettiin ostamaan laitteita Turulan konepajalta, vaikka pohjoisen pojat halusivat ostaa ne ulkopuoliselta toimittajalta. Muutoin Turulan hyvästä menestyksestä kertoo se, että toimitiloja jouduttiin laajentamaan varsin aikaisessa vaiheessa.

Turulan konepajan perustamisen lisäksi Outokumpu Oy:llä oli iso rooli myös mineraalitekniikan laboratorion saamisessa teollisuuskylään. Voutilaisen mukaan aloite tuli kaivosyhtiöltä, ja hän itse oli aktiivisesti mukana projektissa.

– VTT:n Otaniemen laboratoriolla oli vaikeuksia toimintapaikassaan muun muassa jäteongelmien kanssa. Tunsin hyvin VTT:n pääjohtaja Markku Mannerkosken, jonka kanssa ryhdyimme etsimään ratkaisua, jossa resursseja yhdistettäisiin VTT:n, GTK:n eli silloisen GTL:n ja Outokumpu-yhtiön kesken. Nyt tiedetään, että tästä hommasta tuli menestys.

Yhteistyö onnistui teollisuuskyläprojektissa

Teollisuuskylän ja Turulan konepajan peruskiven muuraustilaisuus on hyvin Pertti Voutilaisen mielessä, se oli hänen mukaansa ylevä tilaisuus. Samanlainen oli tilanne konepajan vihkiäisten suhteen.

– Hienoja puheita pidettiin ja toisiamme, sekä myös itseämmekin, kehuttiin. Uskoa tulevaisuuteen oli, vaikka ainakin Outokumpu-yhtiössä tiedettiin, että kaikkia Keretistä vapautuvia työpaikoja ei ole mahdollista korvata.

Pertti Voutilaisen mukaan teollisuuskylän synnyttäminen onnistui erittäin hyvin. Se oli monenlaisten osatekijöiden kokonaisuus, joka saatiin aikaiseksi ennen kaikkea yhteistyöllä.

– Teollisuuskylän projektissa toteutui erinomainen yhteistyö kaupungin, läänin, rahoittajien ja valtiotason virkamiesten kesken. Sitä hehkutettiin juhlapuheissa – eikä ollenkaan turhaan.

 

Vaahdotuskennojen takana Markus Mutanen, Ilkka Hiltunen ja Pertti Voutilainen. Neljäkymmentä vuotta sitten Voutilainen palkkasi Matti Tanskasen konepajan päälliköksi. Tanskasen kahden vuosikymmenen työrupeaman jälkeen päällikkönä jatkoi Ilkka Hiltunen kuudentoista vuoden ajan, ja Markus Mutanen on nyt vuorossa. Vaahdotuskennoja Turulassa on tehty koko konepajan toiminnan ajan (Kuva: Kimmo Timonen).

Olihan se turhan kova koulu – mutta hyvät muistot jäivät

2022-08-17T12:26:31+03:0012.11.2019|


Keväällä 2019 julkaistiin Kimmo Timosen toimittama “Murroksesta mahdollisuuksia – Tarinoita teollisuuskylästä, Outokummun Seudun Teollisuuskylä Oy 1979-2019” -teos. Teoksen toimittajan suostumuksella julkaisemme Teollisuuskylän blogisarjassa kolmen jutun kokoelman, joissa hahmottuvat henkilökuvat Outokummun Seudun Teollisuuskylä Oy:n syntymiseen vaikuttaneista miehistä teollisuuskylän taustalla.

Nettisivuiltamme otsakkeen: “Tietopankki -> Materiaalit” -kohdalta löydät tarkempia saatavuustietoja teoksesta.

Sarjan ensimmäinen osa käsittelee silloisen kauppalanjohtajan Esko Hannisen muistelmia Teollisuuskylän syntyajoista.


 

Esko Hanninen: “Olihan se turhan kova koulu – mutta hyvät muistot jäivät”

Varatuomari Esko Hanninen tuli Outokummun kauppalanjohtajaksi Hyvinkäältä vuonna 1976. Totuus valkeni hänelle jo muutaman kuukauden kuluttua. Nimittäin se, että Outokummun kaivosten malmivarat ovat loppumassa, eikä kaivostoiminnan alasajoon ole enää kovinkaan pitkä aika. Kaupungin tilanne tulisi olemaan lähivuosina surkea.

Pihkon Esko ja muu kaivoksen väkihän sitä viestiä toi. Ja täytyy sanoa, että kyllähän silloinen tilanne aiheutti aluksi melkoista apatiaa, Esko Hanninen muistelee neljänkymmenen vuoden takaisia asioita.

Kaupungissa ryhdyttiin kuitenkin tositoimiin tilanteen korjaamiseksi, ja pikku hiljaa rupesi tuloksiakin syntymään. Saatiin teollisuuskylä ja sen myötä korvaavia työpaikkoja. Pahimmalta katastrofilta vältyttiin ja kaupungin tulevaisuus saatiin turvattua. Hannisen lähdettyä kaupunginjohtajan virasta Riihimäen kaupunginjohtajaksi vuonna 1983 oli teollisuuskylä vahvassa nousussa. Uusia halleja rakennettiin ja yritystoiminta oli vilkastumassa.

Tilanne saatiin silloin hallintaan, vaikka kyllähän se paljon työtä teetti. Olihan se aikamoisen kova koulu, mutta hyviä muistoja noista Outokummun ajoista jäi, Hanninen toteaa.

 

Työtä monella rintamalla

Suomessa oli 1970-luvulla varsin vahva kehitysaluelainsäädäntö. Outokumpulaisten pyrkimyksenä oli hyödyntää kehitysalue-etuisuudet mahdollisimman tarkkaan. Outokumpu Oy:n merkitys tilanteen hoidossa arvioitiin suureksi. Niinpä yhtiön miehiin pidettiin aktiivisesti yhteyttä. Kaivoksenjohtaja Esko Pihko oli Hannisen mukaan hyvä yhteistyökumppani. Pääjohtaja Kauko Kaasilan luona käytiin ahkerasti, ja hänkin vieraili Outokummussa useita kertoja.

Kauko Kaasila oli innokas hirvimies. Tätä harrastustaan hän pääsi toteuttamaan esimerkiksi Erä-Okun maisemissa useammankin kerran.

Kolmas suunta, johon asetettiin toiveita, oli kauppa- ja teollisuusministeriön asettama kaivospaikkakuntien tulevaisuutta pohtinut toimikunta. Tämän toimikunnan synnyttämiseksi outokumpulaiset olivat useammankin kerran yhteydessä kauppa- ja teollisuusministeri Eero Rantalaan. Kaivospaikkakuntien kehittämistoimikunta aloitti toimintansa lokakuussa 1978. Toinen tärkeä instanssi oli teollisuuskylätoimikunta, joka sitten vuoden 1979 alkupuolella päätyi esittämään Outokummun teollisuuskylän perustamista.

 

Yksi teollisuuskylä Pohjois-Karjalaan

Teollisuuskylän perustamispäätöksen taustalla oli poliittistakin värähtelyä. Teollisuuskylätoimikunnan pohtiessa asioitaan oli vallalla sellainen käsitys, että Pohjois-Karjalaan ollaan saamassa yksi kylistä. Tuolloin läänissä toimi Lieksan teollisuuskylä. Lieksa oli vahvasti sosiaalidemokraattien hallinnoimaa aluetta. Tässä tilanteessa pelättiin Outokummun kunnallishallinnon vasemmistoenemmistön haittaavan teollisuuskylähaaveita. Ehdolla oli nimittäin myös keskustavetoinen Tohmajärvi, joka tasapuolisuuden näkökulmasta oli vahvoilla. Eduskuntavaalitkin olivat nimittäin tulossa.

Yhtenä päivänä maaherra Esa Timonen soitti minulle, ja esitti, että mitäpä jos uusi teollisuuskylä jaettaisiinkin Outokummun ja Polvijärven kesken. Minullahan ei tietenkään ollut syytä asettua poikkiteloin asiassa, Hanninen kertoo.

Läänin teollisuustoimikunta tekikin sitten esityksen Outokummun ja Polvijärven yhteisestä teollisuuskylästä vuoden 1978 loppupuoliskolla. Tämä esitys vaikutti ratkaisevasti valtakunnallisella tasolla teollisuuskyläpäätöksiä tehtäessä. Esko Hannisen mielestä Esa Timosen suhtautuminen Outokummun ongelmien hoitoon oli hyvin kannustava. Tämä tuli esille niin ennen teollisuuskylän saamista kuin myöhemminkin.

 

Turulan konepajan merkitys suuri

Esko Hanninen pitää Outokumpu Oy:n laitevalmistustoiminnan aloittamispäätöstä erittäin tärkeänä. Konepajan suunnittelun ja toimitilojen rakentamisen aloittaminen antoivat uskoa ja pistivät vauhtia muihinkin asioihin. Valtioneuvoston teollisuuskyläpäätöksen tultua maaliskuussa 1979 vauhtia tuli lisää. Outokummun Seudun Teollisuuskylä Oy pistettiin pikaisesti pystyyn. Itse kyläalueella Turulankankaalla rakennettiin ja uusiakin yrityksiä alkoi olla kierroksessa.

Siitä aiheutui kaupunkiin henkistä säteilyä. Ilmapiiri muuttui paljon myönteisemmäksi, kun todettiin, että tästä selvitään. Teollisuuskylässä Turulan konepaja oli pesämuna, edelläkävijä, joka ei jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

Turulan konepajan olemassaolo vaikutti yrityspalvelujen kehittymiseen teollisuuskylässä. Piakkoin rakenettiin yrityspalvelukeskus ruokaloineen ja ammattiopistohanke käynnistyi. Kaivospaikkakuntien kehittämistyöryhmän esityksiltä odottiin paljon, ja jotakin saatiinkin. VTT:n mineraalitekniikan laboratorion rakentaminen oli noissa esityksissä. Muuta ei tosin sitä kautta tullut.

Päällimmäisiä muistoja Esko Hannisella on hänen Outokumpu-ajoiltaan paikkakunnalla vallinnut yhteistoimintahenki.

Kun vaikeudet olivat kovia, löytyi yksituumaisuutta joka taholta. Paikkakunnalla oltiin yksimielisiä ja myötämielistä suhtautumista Outokummun asian hoitamiseen löytyi myös läänin ja valtakunnan tasoltakin.

Kaupunginjohtaja Esko Hanninen lukemassa teollisuuskylän peruskirjaa peruskiven muuraamistilaisuudessa. Lähde: Outokummun Kaivosmuseo

3, 9, 2019

Elovoimaa Outokummun seudulle

2022-08-17T12:26:31+03:003.9.2019|


Vuoden 2019 toisen blogikirjoituksen sisällöstä vastaa Teollisuuskylän toimitusjohtaja Juuso Hieta.


Elovoimaa markkinoinnilla

Outokummun Vanhalla Kaivoksella perjantaina 30.8. järjestetty järjestyksessään toinen kuntien elinvoimaan keskittyvä ”elovoimaa” -kutsuseminaari keskittyi tällä kertaa markkinointiin. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Outokummun ja Polvijärven paikalliset yrittäjäyhdistykset, Business Joensuu sekä Outokummun kaupunki & Polvijärven kunta. Seudullista yhteistyötä on mielestäni järkevää tehdä asioissa, joiden teemat eivät niin kuntarajoista välitä.

Tilaisuuden puhujina toimivat markkinoinnin eri osa-alueita edustavat yrittelijät Arttu Käyhkö, Aki Ryynänen ja Timo Kumpulainen, jotka mielestäni puhuivat asiaa. Esiintyjien sanoman voisi kiteyttää siten, että hyvä markkinointi ei tarvitse aina isoa tukkua seteleitä vaan nokkelan perusajatuksen, hieman aikaa, vaivaa ja rahaa sekä laadukkaan toteutuksen. Puuhastelu voi puolestaan kääntyä helposti itseään ja yrityksen mainekuvaa vastaan.

Paikallislehti Outokummun Seutu otsikoi 29.8.2019 pääkirjoituksensa tapahtumasta otsikolla: ”Ennakointia vielä kun hätä ei ole suurin”. Kauppalehti optiossa hieman samaa aihetta omistusasumisen näkövinkkelistä sivuava (29.8.2019) ajatushautomo -kolumni oli raflaavasti otsikoitu: ”Onko nykylapsilla koskaan varaa omistusasuntoon?”. Yhtenä keskeisenä lähestymiskulmana Suomen Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotheruksen haastattelutyyppisessä kommentaarissa oli asuntomarkkinoiden jakautuminen ja asuntojen hinnan karkaaminen pääkaupunkiseudulla nuorten ulottumattomiin.

Helsinki on Suomessakin poikkeustapaus, jossa huoli hinnan karkaamisesta ei ole liioiteltu kuten ei muissakaan Euroopan pääkaupungeissa. Jo Itämeren länsirannalla Tukholmassa nuoret asuvat vanhempiensa nurkissa entistä pidempään, eivät niinkään omasta halustaan vaan siksi, että asumisen kustannukset alkavat karata käsistä. Helsingissä monista tarjontaa lisäävistä toimenpiteistä huolimatta asuntojen kysyntä kasvaa vielä pitkään nopeammin kuin tarjonta.

Muut maakuntien keskuskaupungit eivät kärsi saman kokoluokan ongelmasta. Esimerkiksi itäisemmässä Suomessa tilanne alkaa kohta olla päinvastainen akselilla Kuopio, Joensuu, Mikkeli, Savonlinna, Lappeenranta, Kouvola. Näistä ainoastaan Kuopioon on ennustettu lievää kysynnän kasvua vuoteen 2040 (mm. MDI) ulottuvissa väestöennusteissa ja asuntosijoittajien tuottoennusteissa (Kauppalehti).

Brotheruksen kommentti Option (13/2019) ajatushautomo -kommentaarissa on osuva: ”Megatrendejä vastaan taisteluun on aika turha tuhrata energiaa. Kannattaa pitää omasta taloudesta huolta, koska vaatii entistä enemmän suunnitelmallisuutta ja ennakkosäästöjä, jos haluaa lähteä omistusasumispolulle kasvukeskuksissa. Pienten, yhteen teollisuudenalaan nojaavien paikkakuntien asuntomarkkinoiden riskit tunnistetaan nykyään hyvin: harvalla on enää ylimitoitettuja omakotitalohaaveita ja epärealistisia odotuksia jälleenmyyntiarvosta. Mutta sekin kannattaa muistaa, että asunnon taloudellinen arvo ja käyttöarvo ovat kaksi eri asiaa. Kodilla voi olla perheelle tärkeä käyttöarvo, vaikkei sitä voisikaan pitää hyvänä taloudellisena sijoituksena”. Tällä periaatteella aikanaan itsekin rakensimme talon Outokumpuun – sijoituksena sen olemme nähneet lähinnä jonkunlaisen elämäämme talon myötä asettuneen pysyvyyden ja juurevuuden osalta.

Työvoiman liikkuvuuden kannalta vuokra-asumista voi pitää hyvänä asiana, mutta toisaalta siinäkin on riskinsä, jos vapaarahoitteinen vuokra-asuminen yleistyy voimakkaasti isojen asuntosijoittajien kautta. On jo tapauksia, joissa isojen asuntosijoittajien liikkeet ovat olleet nopeita ja ennakoimattomia. Näistä liikkeistä on jäänyt käsiin isohkoja rakenteellisia ongelmia. Kotitaloudet ovat etenkin Suomessa olleet historiallisesti tarkasteltuna vakaita toimijoita. Omistusasujat pitävät myös omastaan ja asuinympäristöstään huolta. Tämä tekee asuntomarkkinoista vakaampia.

Haluaisin vielä palata Outokummun Seudun pääkirjoitukseen 29.8.2019, jossa todetaan osuvasti: ”Hyvien kulkuyhteyksien päässä on tarjolla paljon järkeviä vaihtoehtoja sopuisaan hintaan. Lopulta asuminen ja omiin elämän puitteisiin sijoittaminen on muutakin kuin arvonnousun odottamista. Sitä odottavalle valitettavasti ei nopeaa ratkaisua ole nähtävissä sen enempää Joensuussa kuin koko maakunnassakaan. Jos asumiseen kuluvissa euroissa säästää, niin euroja tuovaa sijoituskohdetta voi hakea muusta kuin omaan kotiin sijoittamisesta. Lopputuloksena voi olla tällöinkin sama euromäärä.”

Viimeinen lause voi hyvinkin pitää paikkansa, jos odotushorisontti on riittävän pitkä – esimerkiksi noin 20-vuotisen asuntolainan takaisinmaksuohjelman ja ainakin osittaisen lyhennyksen mittainen (jos vertailee lyhennysohjelmaa helsinkiläisen kerrostalokolmion ja outokumpulaisen kerrostalokolmion välillä: jää useampi satanen sijoituksiin kuukausitasolla). Ja millaiseen elämään parikymppisenä vakituiseen työhön Outokummun teollisuuteen tullut nuori pääsee kiinni vs. pääkaupunkiseutu: asuminen ei maksa paljoa, työmatkoihin ei kulu aikaa ja jää aikaa perheelle sekä harrastuksille. Ihan vierestä löytyy puhdasta luontoa ja muuta rauhaa. Mutta kun ne ei oikein nyt trendaa nykynuorten prioriteettilistalla kovin korkealle.

Arttu Käyhkön elovoimaa-seminaarin esiintymisotsakkeen mukaiset “laserintarkat täsmäiskut” ja paikallisten ”antaa hyvän kiertää suusta suuhun ja korvasta korvaan” -tyyppinen puskaradio tulisi olla oleellisena osana jokaisen paikkakunnan elinvoimamarkkinointia. Liian monesti keskitytään negatiivisiin asioihin ja ne valtaavat helposti mediassa huomiota. Muistuttaisin kaikkia tuomaan oman asuinpaikkakuntanne hyviä juttuja esille eri yhteyksissä – ne voivat kantaa korkoa sijoitetulle pääomallenne!

Outokummun teollisuudessa on ollut jo pari vuotta ns. hyvän kierre päällä – toivoisin sen leviävän myös muille paikallisen elämämme osa-alueille ja houkuttelevan uusia ihmisiä ja ajatuksia Outokumpuun. Outokumpuun on tultu työn perässä jo viime vuosisadan alkupuolelta lähtien.

 

Go to Top