Vuoden 2017 kuudennen blogikirjoituksen sisällöstä vastaa Teollisuuskylän toimitusjohtaja Juuso Hieta.
Vuosi 2017 on ollut teollisuuskyläyhtiön näkökulmasta toiveita ja lupauksia herättävää aikaa. Outokummun teollisuusyrityksillä on tilauskirjat alkaneet täyttyä jopa niinkin hyvin, että osalla nykyinen tuotantokapasiteetti alkaa olla niin sanotusti ”tapissaan” ja se tarkoittaa yleensä sitä, että toimitiloihin ja laitteisiin on pikkuhiljaa suunniteltava investointeja tilauskannan kasvua mahdollistaviksi. Toinen havainto on ollut osaavan työvoiman saatavuushaasteet erityisesti koneistajien, särmääjien ja hitsaajien ammattiryhmissä jo pidemmän aikaa.
Yleinen tilanne maakunnan vientiyrityksissä on toiveikas. Metalliteollisuudessa kokonaisliikevaihto on kasvanut vuoden alkupuoliskojen vertailuissa Pohjois-Karjalan trendit syysjulkaisun mukaan +4,5 % suhteessa edelliseen vuoteen. Metallituotteiden valmistuksessa kokonaisliikevaihto on kasvanut +5,6 % ja siellä kasvu on tullut erityisesti viennin kasvusta, joka on ollut +12,3 % vrt. edellinen vuosipuolisko.
Silti liikevaihdon taso ei ole saavuttanut monessa yrityksessä vielä v. 2008 edeltänyttä tasoa. Jos meillä on tässä vaiheessa jo osaajapulaa teollisuudessa, niin kasvu ei tästä voi enää hirveän pitkään vahvana jatkua työmarkkinoiden rakenteellisten ongelmien vuoksi.
Tästä syystä kummeksun lievästi uudessa Pohjois-Karjalan työllisyyden kasvuohjelmassa valittua ekosysteemiajattelua, joka on vallitsevan kehitysopin mukaan oikea tapa tarkastella asioita. Metalliteollisuuden osuus maakunnan viennistä on lähes puolet (46 %) ja sitä ei sikäli omana sektorinaan edes tarkastella ohjelmassa, vaan se tulee välillisesti erilaisten ekosysteemien kautta. Tunnustan olevani hieman vanhanaikainen tässä asiassa, mutta vaikka kuinka pyöräytän ekosysteemihäkkyrää päässäni, en saa niin suoraa kytköstä kehittämistoimien vaikuttavuustarkasteluun, kun tilastokeskuksen toimialaluokituksiin pohjaavassa tarkastelussa ja niihin pohjaavissa kehittämisvalinnoissa.
Metallialan koulutukseen ja työstä-työhön siirtymään pitää keksiä uusia innovatiivisia keinoja, jotka helpottaisivat opinnoista-työhön sekä työstä-työhön siirtymistä eli parantaisivat työvoiman liikkuvuutta maan sisäisesti. Myös työperusteinen maahanmuutto tulee ennen pitkää elintärkeäksi, jos kohtaanto-ongelmaan ei löydetä maan sisältä ratkaisuja.
Ensi vuodelle Outokummussakin on positiivista virettä tiedossa – muuallakin kuin metalli- ja teknologiateollisuudessa. Kummunkadun peruskorjaus ja sen ohessa toteutettava Digiväylä-hanke saivat rahoitusta 15.12. maakuntahallitukselta. Päivää aikaisemmin FinnCobalt tuli julki koboltti-nikkeli-kuparimalmion kehityshankkeen ja sen johdosta tavoiteltavan kaivoksen avaamisen suunnitelmien kanssa 14.12. Outokummun Seudussa kuin myös Karjalaisessa. Uuden maanalaisen kaivoksen rakentuminen Outokummun teollisuuskylän kupeeseen vanhalle kaivosalueelle ei voisi olla parempi uutinen kaupungin työllisyyden ja elinvoiman kehittämisen näkökulmasta. Puhutaan noin 150 uudesta työpaikasta hankkeen toteutuessa suunnitellussa laajuudessaan.
Outokumpu Mining Camp -kokonaisuus on ainutlaatuinen mahdollisuus myös globaalisti asiaa tarkasteltuna: kaivoshistoriaa, kaivosalan koulutusta, kaivosalan tutkimuslaboratorioita, kaivosalan laite- ja prosessivalmistusta sekä kaivosmuseo todisteena siitä, miten kaupunki on alkanut elää kaivoksen ympärillä eikä tarina vieläkään ole päättynyt!
Mining Camp -kokonaisuus alkaa näyttää entistä konkreettisemmalta FinnCobaltin hankkeen myötä unohtamatta naapurikunnassa Polvijärvellä sijaitsevaa Kylylahden kaivosta sekä Ilomantsissa sijaitsevaa Pampalon kultakaivosta. Myös em. kaivoksilla olen ymmärtänyt tapahtuvan uusia kehittämishankkeita lähiaikoina, joten hieman voi (kaivos)maakunnallisestikin henkseleitä paukutella.
Alkuvuodesta 2018 – tarkemmin ottaen helmi-maaliskuun aikana – kannattaa seurailla myös Outokummun kaupungin youtube-videokanavaa sekä kuunnella mm. alueen paikallisradioita. Sieltäkin saattaa kuulua ja näkyä Outokumpuun liittyviä mukavia tarinoita!
Hyvää ja rauhallista joulun odotusta ja toiveikasta uutta vuotta 2018!