Vuoden 2017 neljännen blogikirjoituksen sisällöstä vastaa Matkakumpu Oy:n kehittämispäällikkö Ulla-Riitta Moilanen.


 

Wikipedia määrittelee kokouksen tilaisuudeksi, johon kaksi tai useampi henkilö kokoontuu päätöksentekoon tai keskusteluun asiakysymyksistä. Nykyisin kokous voi olla konkreettisen kokoontumisen lisäksi myös etäkokous, kuten telekokous, videokokous tai web-kokous.

Meillä kaikilla on kokemuksia kokouksista; hyviä ja huonoja kokemuksia. Ja onpa varmaan ennakkokäsityskin, millaisia kokoukset ovat.

Kokouksen kulkuun ja fiilinkiin vaikuttavat tietysti mukana olevat ihmiset, käsiteltävät asiat mutta ei sovi unohtaa kokousympäristön merkitystä. Asianmukainen, toimiva kokouspaikka luo hyvät edellytykset. Mutta entä jos ympäristö tarjoaisi muutakin kuin asianmukaisuutta ja toimivuutta.

Jospa joukossa olisi ripaus eksotiikkaa, jännitystä, seikkailua, vaikka kokoustauolla. Saisiko siitä lisää virtaa, innostusta ja uusia ajatuksia? Voisiko kokeilla?

Kokouksen ja pienen vapaa-aikaripauksen yhdistäminen voisivat jättää kokousvieraaseen ja osallistujaan unohtumattoman muiston.

Mitä meillä on tarjota

Kaikialla Suomessa monilla eri toimijoilla on tarjota hyviä kokoustiloja, ihan jokaisen lähelläkin. Mutta mitäpä jos ottaisi riskin ja veisi kokoksensa hieman kauemmas työpaikalta tai perinteisestä kokoustilasta? No, teettäähän se vähän enemmän töitä järjestelyjen suhteen, mutta voimmeko auttaa järjestelyissä?  Yhteydenotolla Matkakumpu Oy:n myyntiin saat koko paketin samasta osoitteesta, räätälöitynä.

Valittavanasi on perinteisiä ja erilaisia kokousympäristöjä, kevennystä ja kokemistakin löytyy.

Outokummun Seudun teollisuuskylän kokous- ja saunatilat edustavat hyvää, perinteistä kokous- ja koulutustilaa. Myös saunaosasto ja pieni kokoustila ruokalan yhteydessä ovat vuokrattavissa kokousvieraiden käyttöön:

https://outokummunteollisuuskyla.fi/sauna-ja-kokoustilojen-vuokraus/

Kaupungintalon kokoustilat kaupungin keskustassa ovat perinteikkäitä päätöstentekopaikkoja. Käyttöön voi varata valtuustosalin ja kahviotilan, joka on esteetön ja jonka yhteydessä on myös keittiö.

Tilavarauksia hoitaa kaupungin kanslia ja asiakaspalvelupiste.

Ja sitten sitä eksotiikkaa kokoustiloissa tarjoaa Vanha Kaivos, rakennushistoriallisesti arvokas, vanha kaivosmiljöö, aivan kaupungin keskustassa.

Kiisuteatteriin, entinen kiisukuivaamo, mahtuu 200 henkilöä. Tilassa on nouseva katsomo. Juhla- ja kokoustila Karbidi sijaitsee maan alla, oudon kummun sydämessä. Asiakaspaikkoja siellä on 60. Tilan erikoisuus on suuri avotulisija, jossa kokouskahvit voidaan keittää nuotiolla ja onnistuupa kätevästi makkaranpaistokin.

Ja kokouksen oheen on sovitettavissa muutakin tekemistä. Kokousvieraat voidaan viedä kierrokselle maan alle.

”Kiehtovaa kaivoshistoriaa” kierros avaa Outokummun kaivostoiminnan kansallista ja kansainvälistä merkitystä, tutustuttaa kaivosmiehen työpäivään ja tehtäviin.

Jos ulkoilu on vaihtoehto, kaivoksen aluetta kiertävä firsbeegolfrata on oiva mahdollisuus. Samalla tulee tutuksi koko kaivosalue. Ravintolapalvelut puolestaan järjestää ravintola Vanha Kaivos.

Monta vaihtoehtoa yksi osoite

Tervetuloa kokoustamaan Outokumpuun. Matkakumpu Oy voi kumppaninasi huolehtia järjestelyistä, kuinka voimme auttaa?

Ulla-Riitta Moilanen
Matkakumpu Oy