Osaamista kuntayhtiöiden hallituksiin

12.3.2021|


Vuoden 2021 ensimmäisen blogikirjoituksen sisällöstä vastaa Teollisuuskylän toimitusjohtaja Juuso Hieta.


Hallitus on “kyvykkäistä ihmisistä koostuva kyvytön ryhmä”

Pitkän hiljaiselon jälkeen sain mieleni syövereistä syötteen siitä, että yksi ajankohtainen blogikirjoitelman aihe on itselläni vielä arkistohyllyssä käsittelemättömänä. Tämä on näin kuntavaalien siirryttyä niinkin poleeminen aihe kuin ”kuntayhtiöiden hallitusten kokoonpano” ja se koko prosessi siitä, miten em. hallitusnimitykset vahvistetaan kuntapoliittisessa myllyssä vaalihuuman konkretisoiduttua puolueiden paikallisjärjestöjen edustajien konkreettisiksi äänimääriksi. Harras toiveeni on, että yllä otsikoinnissa mainittu jossain kuulemani puuskahdus ei pitäisi paikkaansa kovinkaan monessa kuntayhtiössä lähitulevaisuudessa.

Kunnallisessa demokratiassa on suhteellisen vaalitavan myötä melko selkeätä se, mitä paikkoja kukin puolue saa lukumääräisesti ja toisaalta myös se, miten vaikuttavia paikkoja kunkin puolueen on mahdollista itselleen neuvotella kunnan eri lautakunnista. Toki näissäkin paikoissa eri pienpuolueilla on mahdollisuus muodostaa yhteisiä liittoumia ja saada muodostamalleen liittoumalle vahvempi neuvotteluasema valittaessa jäseniä ja puheenjohtajuuksia lautakuntiin. Neuvottelutaktiikalla on siis jonkun verran roolia, mutta esimerkiksi kunnissa, joissa yhdellä puolueella on yli puolet ”määräysvallasta” – tälläkin taktiikalla pääsee vain tiettyyn pisteeseen saakka. Kuntayhtiöpuolella asia ei ole kuitenkaan aivan yhtä selkeä…

Veronmaksajien rahojen vastuullisen käytön kannalta pidän yhtä tärkeänä prosessia kuntaomisteisten yhtiöiden hallitusjäsenten valinnasta ja etenkin em. prosessin lopputulemaa. Liian monesti käy nimittäin niin, että nelos-, vitos- ja kuutosketjulle jne. etsitään ”hyviä paikkoja” kuntayhtiöiden hallituksista miettimättä sen tarkemmin heidän osaamistansa, lakisääteistä hallitusjäsenen vastuuta ja omistaja-arvon ylläpitämistä kyseisissä yhtiöissä. Tämä ajaa monet kuntayhtiöt asetelmaan, joka on tuttu eteläeurooppalaisia mafiapiirejä kuvailevista tarinoista: toimitusjohtajasta tulee monesti kuntayhtiöissä ”capo di tutti” – ja se ei ole yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen kannalta välttämättä kovinkaan hyvä asia. Jonkun olisi hyvä haastaa ja sparrata osaavasti, kehittävästi ja yhteistä etua kehittävästi myös yhtiön ”capoa”.

Uusi kuntalaki vahvistettiin maaliskuussa 2015 ja sen myötä kuntalainsäädäntö tunnustaa ja käsitteellistää entistä paremmin kunnan konsernina. Kuntakonserni koostuu niin julkis- kuin yksityisoikeudellisesti säädeltyjen ja organisoitujen toimintamuotojen verkostosta. Kaikkiaan Suomessa arvioidaan olevan yli 2000 kunnallisesti omistettua osakeyhtiötä, jotka pyörittävät yli 10 miljardin euron liikevaihtoa. Tämän päälle tulevat kuntayhtymät (esim. sairaanhoitopiirit, koulutuskuntayhtymät), säätiöt ja yhdistykset. Voisi siis sanoa, että iso osa veronmaksajien ”omistaja-arvosta” on peruskuntien ulkopuolella. Miksi siis tätä omistaja-arvoa ei yritettäisi kehittää ja vaalia mahdollisimman asiantuntevasti?

Aktiivinen omistajaohjaus kuntakonsernissa perustuu mielestäni ajantasaiseen ja jatkuvasti päivitettävään omistajapolitiikkaan ja strategiaan, joka on oleellinen osa kunnan/kaupungin konsernistrategiaa. Etenkin, jos kuntien yhtiöt ovat ulottaneet lonkeroitaan kilpailluille markkinoille, on taitavan omistajaohjauksen haaste melkoinen. Siksi niin kuntakonsernin johdossa, kuin kuntakonsernin eri yhteisöjen hallinnossa, tarvitaan sellaista osaamista ja sellaisia tekijöitä, joilla on hyvät edellytykset, riittävästi aikaa, omaa tahtoa ja vahvaa halua olla kyvykkäästi seuraamassa ja analyyttisesti arvioimassa eri toimialojen tulevaisuutta sekä kuntakonsernin omaa roolia tässä kehityksessä.

Aktiivinen omistajuus on yksityisellä sektorilla melkeinpä itsestäänselvyys. Kyllähän jokainen on kiinnostunut siitä, miten oma varallisuus kehittyy ja usein omistajan tahto on tällöin suhteellisen selkeätä, oli sitten kyse mikro-, perhe- tai hieman isommasta pk-yrityksestä.

Käytännöllisin ja kaikille tutuin esimerkki ei niin kiinnostavasta yhtiöhallinnosta ovat ehkä asunto-osakeyhtiöt. Sitä vertaisin hieman kuntayhtiöihin. Asunto-osakeyhtiöissä läheskään kaikki osakkaat eivät ole kovinkaan kiinnostuneita osakeyhtiönsä yhteisestä hallinnosta (vrt. yövartijavaltio) ja sen omistaja-arvosta, vaikka sietäisi olla. Mitä isompi kerrostaloyhtiö, sitä vähemmän osakkaita yleensä kiinnosta osallistua yhteiseen hallintoon. Hieman kömpelöstä analogiastani palaan takaisin kuntayhtiöihin: yhtiön hallituksen valinta on omistajan tärkeimpiä päätöksiä.

Kuntayhtiöiden kokoonpanossa on kuntalain mukaan otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Nyt kun yhtiöiden hallituspaikat on totuttu historiallisesti jakamaan poliittisten voimasuhteiden mukaan ja ehdokkaiden nimet on saatu kunnallisjärjestöiltä, ei asiantuntemukselle ole etenkään pienemmissä kunnissa voitu asettaa kovinkaan suurta painoarvoa. Tämä on mielestäni suuri virhe. Jos kuntayhtiöissä halutaan välttää ”capo di tutti” asetelma, tämä perinteinen toimintatapa on omiaan korostamaan sellaisen syntymistä vähitellen.

On nimittäin niin, että huonon hallituksen toiminnan voi vielä pelastaa osaava toimitusjohtaja (tällöin syntyy jo ns. ”capo di tutti” asetelma), mutta huonoa hallitusta ja osaamatonta toimitusjohtajaa ei pelasta enää kukaan muu kuin omistajan ripeät toimet. Kysymys kuuluu, että miten omistaja ennättää toimia ajoissa jälkimmäisessä tapauksessa ja miten omistajan tahto välittyy yhtiön toimintaan tällaisessa tilanteessa?