Kesäblogia pukkaa

2022-08-17T12:26:32+03:004.7.2018|


Vuoden 2018 ensimmäisen blogikirjoituksen sisällöstä vastaa Teollisuuskylän toimitusjohtaja Juuso Hieta.


Nyt on venähtänyt hieman pidempi tovi, kun teollisuuskylän blogissa on ollut elämää. Sille on ollut hyvä syy – töitä on tehty vähän isompien asioiden parissa kuten kaupunkikonsernin strategia, Digiväylähankkeen hakuprosessit ja toisaalta vähän pienempien kuten Teollisuuskylän omat t&k -hankkeet.

Seuraavassa kerron, mitä kaikkea blogimme radiohiljaisuuden aikana puolessa vuodessa on em. saralla tapahtunut.

Kaupunkikonsernin strategiassa luotiin visiota Outokummusta modernin teollisuuden seutukaupunkina. Moni imagokonsultti olisi ehkä ohjeistanut jättämään sanat ”teollisuus” ja ”seutukaupunki” pois julkaistusta strategiavisiostamme, mutta sinällään ne kuvaavat Outokumpua aika hyvin: olemme pohjoiskarjalan selkeästi teollistunein kunta (asukkaat vs. teolliset työpaikat) ja teollisuusperinteet ovat vahvat – aika tarkalleen satavuotiset. Modernin teollisuudesta tekee sen vahva painottuminen teknologiateollisuuteen, muoviteollisuuteen ja toki myös elintarvike- ja kaivannaisteollisuuteen. Kaikissa edellä mainituissa automaatio, lean-ajattelu ja työntekijöiden tietotaito ovat erinomaisella tasolla, jonka ansiosta Outokummussakin sijaitsevat yritykset ovat pystyneet kilpailemaan halvempien työvoimakustannusten maiden kanssa ja vielä suhteellisen menestyksellisesti.

Strategiassa julkilausumme ja tuomme esille tämän seikan ja toki myös pyrimme kaikin laillisin keinoin tukemaan toisiaan sparraavien huippuyritystemme toimintaa ja kasvua Outokummussa

Minun on turha lähteä luettelemaan kaikkia Outokummussa sijaitsevia AAA-luokan huippuyrityksiä, mutta niihin voi helposti tutustua teollisuuskylän ”asiakasyrityksiämme” otsakepainikkeen avulla nettisivuiltamme.

Strategian yhteydessä olemme nostaneet esille erityisesti kaupungin imagon, houkuttelevuuden ja vetovoiman parantamisen. Itse näen sen joukkona toimenpiteitä, joita täytyy pitkäjänteisesti ja sinnikkäästi toteuttaa vuosikellon omaisesti, jatkuvasti ja ihan jokaisen kaupungin palvelualueen sekä konserniyrityksen työntekijän toimesta. Tästä syystä päädyimme laatimaan ytimekkään huoneentaulun, jonka jokainen työntekijä voi ripustaa vaikkapa työhuoneensa seinälle.

Strategian huoneentaulu on kuvana alla:

Pieni pyyntö lukijoille: testatkaa joskus Outokummun kaupungilla tai sen tytäryhtiöissä työskentelevien strategian tuntemusta. Vähintään visio ja alla olevat kolme päätavoitetta pitäisi tulla kuin ”apteekin hyllyltä”.

Huoneentaulu tuo hyvin esille sen, mitä Outokummun kaupunkikonsernissa tehdään Outokummun ja toisaalta koko maakunnan kehittämiseksi – meidän yrityskentästä iso osa toimii globaalilla tasolla ja tuo merkittävän määrän työtä sekä arvonlisäystä Joensuun seudulle ja koko maakuntaan. Uutena globaalin tason potentiaalina tunnustamme mm. Outokumpu Mining Camp -kokonaisuuden kehittämisen ja mahdollistamisen. Siihen liittyen olemme jo yhteistyössä maakuntaliiton & Josekin kanssa liittyneet OECD:n Mining Regions -tutkimusverkostoon.

Sitten vähän keskisuurista ja pienemmistä asioista

Alkukeväästä varmistui, että Digiväylä -hankkeelle saatiin EU-rahoitusta Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta EU:n EAKR:n kestävää kasvua ja työtä -ohjelmasta, mikä on mielestäni merkittävin Outokummun keskusalueen pk-yritysten toimintaympäristön kehittämishanke kymmeniin vuosiin. Kaupungin ja sen tytäryhtiöiden kokonaisinvestoinnit EU-hanke mukaan lukien ovat yhteensä yli 3 M€.

Kun muistaa lähivuosien yli 10 M € kouluinvestoinnit ja em. digiväylä-hankekokonaisuuden sekä lähivuosille tulossa olevan urheilu- ja vapaa-aikatalon peruskorjauksen, niin voidaan sanoa että investointipuolella kaupungissa on viime vuosina virkistäydytty melkoisesti kaupungin imagon ja vetovoiman parantamiseksi.

Pienempinä hankkeina, kun teollisuuskylän blogista kuitenkin on kyse, haluaisin mainita keväällä käyttöönotetut automaattisesti varattavat ja toimivat Etätyötilat, jonka varausjärjestelmän kehittelyyn saimme hieman avustusta Pohjois-Karjalan maakuntaliiton hallinnoimasta AIKO-ohjelmasta. Tämän lisäksi saimme loppukeväästä osarahoitusta Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahastosta ”Tarinoita teollisuuskylästä” kirjahankkeelle, jossa yritys- ja henkilötarinoiden avulla valotetaan Outokummun Seudun Teollisuuskylä Oy:n 40-vuotista historiaa. Tavoitteenamme on saada tämä merkkiteos teollisuuskylän 40-vuotispäiväksi toukokuun lopulle 2019 valmiiksi. Uskon, että teoksen tarinoista saadaan myös hyvää vastavoimaa nykyisen kaikkea keskittävän kehitys- ja teollistamispolitiikan eetokseen.

Uskon myös siihen, että yrittäjien tarinat 80-luvulta ovat sillä tavoin universaaleja, että ilman paikallista omistajuutta, uskallusta, tarinoissa esiintyviä henkilöitä ja ehkä myös tietynlaista ”pähkähulluutta” meillä ei olisi tällaista modernin teollisuuden kaupunkia siinä mittakaavassa, missä se nyt on

Jos jaksoitte lukea kirjoitelmaani tänne saakka, niin toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää, toivottavasti myös aurinkoista ja rentouttavaa kesää ja kesälomia – milloin ne itse kullekin kohdalle osuvat.